Kun taksisovelluksesta tuli tiedusteluoperaatio

On helppo unohtaa, kuinka uusi ilmiö Uber oli 2010-luvun alussa. Puhelimessa oli nappi, jota painamalla auto ilmestyi lähes mistä tahansa kadunkulmasta. “Transportation as reliable as running water” oli Travis Kalanickin lupaus – kuljetus yhtä luotettavana kuin vesihana.

Samalla, kulissien takana, Uber rakensi mitään kaihtamattoman kasvukoneen. Se ei ollut pelkkä sovellus vaan kokonainen arsenaali työkaluja, joiden tarkoitus oli vakoilla kilpailijoita, peitellä jälkiä viranomaisilta ja seurata sekä kuskien että asiakkaiden liikkeitä häiritsevällä tarkkuudella. Nimet kuulostivat lähes parodialta: God View, Heaven, Hell, Greyball. Todellisuudessa ne kertoivat yhtiöstä enemmän kuin yksikään brändivideo.

Travis Kalanickin johdolla Uber omaksui kulttuurin, jossa kysymys ei ollut “saako näin tehdä”, vaan “pysymmekö tarpeeksi kauan rajan oikealla puolella, että ehditään kasvaa markkinajohtajaksi”. Vasta myöhemmin paljastui, mitä kaikkea tuon asenteen nimissä oli rakennettu.

Jumalan näkymä: kun asiakkaat olivat kartalla kuin pelinappulat

Ensimmäinen skandaali, joka raotti Uberin mustaa laatikkoa, liittyi työkaluun, josta käytettiin yrityksen sisällä nimeä God View tai Heaven. Se oli sisäinen näkymä, jossa Uberin työntekijä saattoi nähdä reaaliaikaisesti autojen liikkeet ja asiakkaiden paikat – kuka oli tilannut kyydin, mistä, minne oli menossa ja mitä kautta.

Vuonna 2014 BuzzFeed ja Forbes kertoivat, kuinka Uberin New Yorkin-johtaja oli väitetysti seurannut toimittajan liikkeitä God View -näkymästä matkalla yhtiön juhlatilaisuuteen – ja vieläpä kertonut siitä ääneen yleisölle “viihteenä”. Tarina näytti, miten normaalilta jotkut Uberin sisällä pitivät sitä, että yksittäisen ihmisen liikkumista voi tarkastella kuin ruudulla liikkuvaa pistettä.

Kohun jälkeen Yhdysvaltain senaattori Al Franken ja New Yorkin osavaltion syyttäjä Eric Schneiderman aloittivat selvitykset Uberin yksityisyyskäytännöistä. Uber lupasi rajoittaa God View -työkalun käyttöä vain “liiketoiminnalliseen tarpeeseen” ja suppealle joukolle työntekijöitä. Yhtiö yritti vakuuttaa, että kyse oli yksittäisistä ylilyönneistä, ei rakenteellisesta ongelmasta.

Myöhemmin paljastui, ettei God View ollut ainoa työkalu – se oli pikemminkin kulttuurin ensimmäinen näkyvä oire.

Hell: järjestelmä, joka katsoi kilpailijaa suoraan ihon alle

Jos God View antoi Uberille jumalallisen näkymän omiin asiakkaisiin, Hell suuntasi katseen kilpailijaan.

Vuonna 2017 teknologiasivusto The Information paljasti, että Uber oli vuodesta 2014 alkaen käyttänyt salaiseksi luonnehdittua ohjelmaa nimeltä Hell seuratakseen Yhdysvaltain pääkilpailijansa Lyftin kuljettajia. Ohjelma loi massoittain feikkikäyttäjätilejä Lyftiin, joilla se spooffasi asiakaskyytejä eri puolilla kaupunkia. Näiden avulla Uber sai selville, missä Lyftin kuskit liikkuivat, kuinka monta heitä oli keikalla ja ketkä ajoivat sekä Uberille että Lyftille.

Hellin avulla Uber pystyi rakentamaan listoja “kaksoiskuskeista” ja kohdentamaan heille erityisiä bonuksia, jotta he ajaisivat mieluummin Uberille ja vähentäisivät Lyftin kapasiteettia. The Guardianin mukaan ohjelman tavoitteena oli järjestelmällisesti heikentää kilpailijan tarjontaa ja houkutella sen kuljettajat pois, kaupunki kaupungilta.

Vuonna 2017 Fortune ja Wall Street Journal kertoivat, että FBI tutki Hell-ohjelmaa mahdollisena luvattomana pääsynä kilpailijan järjestelmiin ja kilpailulakien rikkomisena. Myöhemmin Hellistä nostettiin myös ryhmäkanteita, joissa Uberia syytettiin kuljettajien yksityisyyden loukkaamisesta.

Uber puolustautui sanomalla, että kyse oli “liian pitkälle menneestä myyntitaktiikasta”, mutta kokonaisuus näytti enemmän digitaaliselta vakoilulta kuin aggressiiviselta myynniltä. Hell osoitti, kuinka pitkälle Uber oli valmis menemään datan keräämisessä, kun vastassa oli kilpailija, joka uhkasi kasvutarinaa.

Greyball: kaupunki, jossa poliisit näkivät vain haamukyytejä

Siinä missä Hell kohdistui kilpailijoihin, Greyball oli suunnattu viranomaisia vastaan.

Vuonna 2017 The New York Times paljasti, että Uber oli useiden vuosien ajan käyttänyt Greyball-nimistä työkalua kaupungeissa, joissa sen toiminta oli kokonaan kielletty tai vähintään harmaalla alueella. Ohjelman idea oli yksinkertainen ja nerokas – tai härski, näkökulmasta riippuen. Se tunnisti käyttäjiä, jotka todennäköisesti olivat viranomaisia: heidän sijaintiensa perusteella (kaupungintalot, poliisiasemat), käytetyn maksukortin nimen, laitteen tiedot ja jopa sosiaalisen median perusteella.

Kun tällainen epäilty viranomainen avasi Uber-sovelluksen, hän ei nähnyt todellista tilannetta. Näytölle piirtyi “harmaa todellisuus”: haamukyytejä ja autoja, jotka eivät oikeasti olleet paikalla, sekä kuskeja, jotka eivät koskaan vastanneet tilaukseen. Uber pystyi näin estämään tarkastusiskuissa sen, että viranomainen saisi kiinni oikean Uber-kuljettajan luvattomasta toiminnasta.

Greyballia käytettiin muun muassa Portlandissa, Bostonissa, Pariisissa, Las Vegasissa ja useissa Euroopan kaupungeissa sekä Australiassa ja Etelä-Koreassa. Portlandin liikenneviranomainen julkaisi myöhemmin erillisen auditoinnin siitä, miten Uber oli käyttänyt Greyballia viranomaisten järjestelmälliseen harhauttamiseen.

Kun Timesin juttu räjähti, Yhdysvaltain oikeusministeriö aloitti rikostutkinnan. Uber kielsi ensin käyttäneensä Greyballia “muuhun kuin ehtoja rikkovien käyttäjien blokkaamiseen”, mutta myönsi lopulta, että järjestelmää oli hyödynnetty myös sääntelyn kiertämiseen ja lupasi lopettaa sen käytön viranomaisia vastaan.

Greyballin olemassaolo oli kuitenkin jo tehnyt tehtävänsä: se näytti konkreettisesti, että Uber ei pelkästään rikkonut sääntöjä, vaan rakensi aktiivisesti teknologiaa viranomaisten sumuttamiseen.

Kill switch: kun ovikello soi, palvelimet pimenivät

Uberin aggressiivista kulttuuria kuvastaa sekin, miten yhtiö reagoi viranomaisten ratsioihin. Ei pelkästään Greyballilla, vaan niin kutsutulla “kill switchillä” – Ripley-koodinimellä kulkeneella hätäjärjestelmällä, jolla toimiston tietokoneet ja paikalliset järjestelmät voitiin sekunneissa irrottaa Uberin globaaleista palvelimista.

Bloombergin ja myöhemmin “Uber Files” -vuotojen mukaan kill switchiä käytettiin ainakin parikymmentä kertaa 2015–2016 Ranskassa, Alankomaissa, Belgiassa, Intiassa, Unkarissa ja Romaniassa, kun viranomaiset tulivat etsimään todisteita luvattomasta toiminnasta. Kun tarkastajat astuivat sisään, keskustoimistossa oli jo soitettu järjestelmäinsinöörille, joka “katkaisi” pääsyn: tietokoneet lukittiin, uloskirjautumiset pakotettiin, salasanoja vaihdettiin.

Ulkopuolisesta näkökulmasta kill switch oli yrityksen oma versio paperisilppurista. Se kertoi organisaatiosta, joka ei ainoastaan ottanut riskejä, vaan myös valmisteli itselleen pakoreitin, jos riskeistä jää kiinni.

Uber Files: sisäiset viestit, joissa väkivalta on “taktiikka”

Kesällä 2022 The Guardian ja kansainvälinen tutkivien toimittajien verkosto ICIJ julkaisivat yli 120 000 vuotanutta Uberin sisäistä dokumenttia, jotka nimettiin “Uber Files” -skandaaliksi. Vuodot vahvistivat ja täydensivät kuvaa yrityksestä, joka oli valmis taittamaan sääntöjä omien kasvutavoitteidensa vuoksi.

Sisäisistä viesteistä löytyi muun muassa Kalanickin kommentteja Ranskan kuljettajaprotesteihin. Kun tiimi varoitti, että provosoimalla taksikuskeja kaduille Uber saattoi lisätä väkivaltaa, Kalanick vastasi: “I think it’s worth it. Violence guarantees success.”

Vuodot toivat uudelleen esiin Greyballin käytön, kill switchin, aggressiivisen lobbaamisen poliitikkojen suuntaan ja yhtiön tavan esittää itsensä “rebeliksi”, joka voi ensin rikkoa sääntöjä ja vasta sitten muuttaa niitä edukseen. Ne osoittivat, ettei kyse ollut yksittäisistä sooloiluista, vaan järjestelmällisestä strategiasta.

Kulttuuri, joka söi yrityksen sisältä

Samanaikaisesti näiden kovien operaatioiden kanssa Uberin sisäistä kulttuuria ravistelivat muutkin skandaalit. Entinen insinööri Susan Fowler julkaisi helmikuussa 2017 blogikirjoituksen, jossa hän kuvasi systemaattista seksuaalista häirintää ja johdon haluttomuutta puuttua siihen. Kirjoitus laukaisi sisäisen tutkinnan, jota johti entinen oikeusministeri Eric Holder.

Keväällä 2017 Uber erotti kymmeniä työntekijöitä, ja paine Kalanickia vastaan kasvoi. Kesäkuussa 2017 hän ilmoitti eroavansa toimitusjohtajan paikalta. Hänen tilalleen tuotu Dara Khosrowshahi sai tehtäväkseen “siivota jäljet” ja rakentaa Uberista vähemmän toksisen ja vähemmän aggressiivisesti lain rajoja venyttävän yhtiön.

Khosrowshahi pyysi julkisesti anteeksi Uberin menneitä toilailuja, lupasi lopettaa Greyballin käytön viranomaisia vastaan, rajoitti olennaisesti sisäisten seuranta­työkalujen käyttöä ja yritti tehdä yhtiöstä “normaalin” pörssiyhtiön, joka ei elä jatkuvan skandaalin varassa.

Mitä Uberin pimeä puoli opettaa teknologiayrityksistä?

Uberin tarina aggressiivisine operaatioineen ei ole vain kertomus yhdestä yrityksestä. Se on kertomus kokonaisesta aikakaudesta, jolloin “move fast and break things” oli kasvumantra, eikä kukaan oikein pysähtynyt kysymään, mitä kaikkea siinä rikotaan.

God View ja Heaven näyttivät, miten helposti käyttäjien luottamus voidaan vaihtaa sisäiseen viihteeseen. Hell osoitti, miten dataa voidaan käyttää kilpailijoiden systemaattiseen heikentämiseen. Greyball paljasti, ettei kyse ollut pelkästä sääntöjen joustamisesta, vaan aktiivisesta regulaation kiertämisestä. Kill switch kertoi, että Uber ei ajatellut jäävänsä kiinni – tai jos jäisi, se aikoi tehdä viranomaisten työn niin vaikeaksi kuin mahdollista.

Uber ei ole enää sama yhtiö kuin 2010-luvun puolivälissä. Johto on vaihtunut, osasta työkaluja on luovuttu, kulttuuria on yritetty pehmentää. Mutta sen varhaiset vuodet ovat jätelappu, joka ei katoa paperikorista: ne muistuttavat, mitä tapahtuu, kun teknologia, aggressiivinen pääoma ja “kaikki keinot sallittuja” -mentaliteetti lyödään yhteen.

Lopulta kysymys ei ole vain Uberista. Se on myös testi sääntelystä ja demokratiasta: kuinka hyvin instituutiot pystyvät pitämään kurissa yrityksiä, jotka voivat kirjaimellisesti rakentaa omat harhautusjärjestelmänsä viranomaisia vastaan? Uberin tapauksessa vastaus tuli vasta vuosien jälkeen ja lukemattomien vuotojen kautta.

Mutta kun seuraavan kerran katsot karttaa, jossa pienet autot liikkuvat älypuhelimen ruudulla, on hyvä muistaa, että jossain vaiheessa joku katsoi samaa näkymää sinun sijainnistasi – ja kutsui sitä God View’ksi.

‍

Lähteet: New York Times, The Guardian, FTC, The Verge, Bloomberg, TechCrunch, ICIJ, Wikipedia